Kuten tänään. Ei jaksaisi mitään, parina yönä jo on nukkunut liian vähän ja tänä aamuna taisin ajaa töihin melkein silmät auki nukkuen. Ei hyvä.

Maailmalla menee kaiketi muuten hyvin, tehyläisetkin saivat lisää fyrkkaa eikä joukkoirtisanoutumisia tullut. Olisiko ollut helpompaa alunperinkin vähän suostua maksamaan?

Tänään on taas sellainen päivä, jolloin en tunne olevani kotonani missään. En omissa nahoissani, en töissäni, en kotitalossa. Kroppa renaa vastaan joka suhteessa, olkapäät oireilevat istumatyötä ja näppiksen nakutusta, pää liian vähäistä unta, selkäkin perhana on alkanut kipuilla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Kai se oli jo aikakin. Töissä mikään ei kiinnosta, suurin osa töistä jopa tökkii pahasti, kun on pakko tehdä eikä motivaatiota ole. Ja kotona pitäisi siivota, pitäisi kohta laittaa joulua, pitäisi tehdä sitä ja tätä ja sisustaa ja hoitaa... eikä vain jaksa.

Kai tässä on pakko ryhtyö jaksamaan ja tekemään vaan, ei auta muu. Haudassa saa levätä.