... olla toisinaan pahalla päällä ja tuntea tyytymättömyyttä niihinkin asioihin, joista lähtökohtaisesti ja valtaosan ajasta on iloinen ja tyytyväinen? Kuten nyt esimerkiksi lapsiinsa. Aviomieheensä. Kotiinsa. Työhön. Ja varpaiden asentoon.

Lapsista puheen ollen, viime yönä en ollut erityisen iloinen siitä, että minulla sellaisia on. Nuorempi oli pissinyt sänkyynsä ja tuli informoimaan asiasta klo 02:55. Isänsä kömpi sängystä ylös ja vei tytön suihkuun, minä kömmin sängystä ylös, menin hakemaan märät vuodevaatteet huoneesta, vein ne kodinhoitohuoneeseen ja tungin petauspatjan pesukoneeseen ja laitoin koneen pyörimään. Loput jäivät odottamaan aamua.

Tyttö kömpi sitten nukkumaan väliimme parisänkyyn, kun kumpikaan ei tehnyt elettäkään pedatakseen kuivilla lakanoilla petiä jonnekin muualle, esim. isoveljen alasänkyyn. Ei siinä muuten mitään, mutta neiti on kahdeksanvuotiaaksi aika iso ja kova potkimaan unissaan. Onneksi olen nykyään niin väsynyt, että nukkuisin sikeästi vaikka alasimen päällä - ilmeisesti. En ole kuitenkaan kokeillut. En tiedä, nukahtiko aviomies enää, minä uinailin sikeästi tyttö vieressäni melkein seitsemään.

Onneksi kuvatunkaltaiset yöherätykset ovat nykyään harvinaisia, mutta yhtä asiaa en koskaan lakkaa ihmettelemästä: useimmiten tällaisten herätysten kohdalla minä en jaksa enkä viitsi nousta, sillä yksiselitteisesti olen sitä mieltä, että yhden aikuisen resurssien pitäisi riittää hoitamaan yökasteluun liittyvät rutiinit. Nykyään kuitenkin nousen, koska säännönmukaisesti aviomies vie lapsen suihkuun ja kerää kyllä märät vuodevaatteet pois sängystä, mutta a) jättää haisevat lakanat peiton päälle, b) ei pistä mitään välittömästi pesuun. On sitten kerrassaan ihastuttavan järisyttävä kokemus mennä aamupöpperössä sitten kodinhoitohuoneeseen, jossa löyhkää jo osittain kuivunut virtsa, ryhtyä repimään pussilakanaa peiton päältä pois ja tunkea hätäpäissään jotain peseytymään koneeseen mahdollisimman lyhyellä ohjelmalla, että ehtisi vielä saada peseytyneen kuivumaankin ennen töihinlähtöä.

Tämähän on yksittäinen tapahtuma, tämä yökastelun seurausten hoitaminen, mutta samantyyppistä loogisen jatkumon puutetta olen ollut havaitsevinani aviomiehessäni monessa muussakin asiassa. Hän kyllä tiskaa tiskialtaassa mahdollisesti lojuvat astiat pois, mutta a) ei pyyhi tiskipöytää tai b) muitakaan tasoja. Minulle on iskostettu jo pienestä asti selkäytimeen, että tiskaamiseen yhteyteen kuuluu erottamattomasti kaikkien keittiön pintojen siistiminen samalla. Ei niin, että mitenkään innokkaasti olisin sitä itsekään tekemässä, mutta kun teen niin teen sitten kunnolla. Tai jos pölyjä pyyhitään, niin mies kyllä nyhertää kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin paikat, kuten esim. ovenpäälliset (!), mutta ei vahingossakaan pyyhi keittiön tasoja, jotka yleensä ovat niitä roskaisimpia huushollissa.

Onkohan kyse siitä, että meitä kahta on kasvattanut eri äiti vai siitä, että edustamme eri sukupuolia? Vai onko kyse jostain aivan muusta? Mene ja tiedä.

Oli aviomies sentään tänä aamuna ottanut pesukoneesta sen ensimmäiseksi sinne työnnetyn petauspatjan ja ripustanut sen kuivumaan. Että jotain toivoa sentään on. Kai olisi ollutkin liikaa pyydetty, että olisi sitten samalla täyttänyt koneen uudestaan ja pannut pyörimään. Niin pitkälle ei kuitenkaan sitä loogista jatkumoa riitä.